fbpx

Eettinen tekoäly

Tekoälyn hyödyntäminen päätöksenteossa tuo mukanaan eettisiä haasteita. Jo nyt tietokoneet auttavat meitä tekemään päätöksiä yhdistelemällä ja pureskelemalla tietoja puolestamme ja kokoamalla tuloksia meidän nähtäväksemme helposti sisäistettävään muotoon. Joissain tapauksissa tietokone saattaa tehdä päätöksiä puolestamme tai meihin liittyen ilman ihmistä. Esimerkiksi pankin tekoäly voi ilman pankkivirkailijan puuttumista päättää antamiesi tietojen perusteella, millainen asuntolaina sinulle voidaan myöntää. 

Vakuutusyhtiölle tulevat korvaushakemukset voidaan pian käsitellä suurimmaksi osaksi tietokoneen voimin. Tulevaisuudessa on mahdollista, että tietokone arvioi ihmisen terveydentilaa ja tekee opittujen tietojen perusteella hoitopäätöksiä.

Meidän ihmisten tasa-arvoisen kohtelun ja oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi tarvitaan tekoälyä, jonka toiminta on kaikilta osiltaan eettistä. Esimerkiksi hylätyn lainapäätöksen jälkeen on tärkeää tietää, mitä pitää tapahtua, jotta unelma omasta kodista voisi toteutua tulevaisuudessa. Läpinäkyvyys on yksi eettisen toiminnan peruspilari. Tekoälyn tapauksessa se tarkoittaa toimintaperiaatteiden ja päätöksentekokriteereiden avointa jakamista. Tekoälyn pitää toimia ymmärrettävällä tavalla ja siten, että tehtyjä päätöksiä voidaan myös jäljittää. 

Lisäksi tekoälyn on toimittava lain mukaisesti ja vastuullisesti aivan kuten meidän ihmistenkin. Monilla yrityksillä ja julkisilla organisaatioilla onkin henkilöstöä varten jonkinlainen eettinen koodisto, joka kattaa esimerkiksi salassapitovelvollisuuden, tasapuolisen kohtelun, asiakkaan aikataulun kunnioittamisen ja niin edelleen. Samoihin tietoihin käsiksi pääsevän ja päätöksiä tekevän tekoälytyöntekijän on yhtä lailla noudatettava näitä eettisiä periaatteita.

Paljon dataa – paljon vastuuta

Koska data on niin kriittistä tekoälyn kehittämisessä, sen keräämiseen ihmisten toiminnasta ja erilaisissa palveluissa on kova paine. Dataan liittyykin tekoälyn eettisyyden toinen kynnyskysymys. Data on tavallaan tekoälyn raaka-aine – ja kuten muidenkin valmistusmateriaalien kohdalla, sitä voidaan louhia keinoja kaihtamatta tai sitten yhteisesti sovittuja ja eettisiä toimintatapoja noudattaen. Tekoälyn toiminta perustuu useasti suureen määrään dataan, jonka perusteella tekoäly oppii tekemään päätöksiä. Tällöin opetukseen käytetty data voi aiheuttaa ongelmia eettiseen toimintaan. Pahimmassa tapauksessa tekoäly voi ryhtyä tekemään päätöksiä pelkästään ihmisen sukupuolen tai asuinpaikan perusteella. Onkin erittäin tärkeää tarkastella opetusdataa kriittisesti ja suunnitella tekoäly jo alun perin myös eettisestä näkökulmasta.

Meidän mielestämme tekniikkaa ei ole tarkoitus tehdä vain uutuudenviehätyksen takia, vaan ihmisten elämänlaadun parantamiseksi. Siksi kannamme vastuumme tarjoamiemme teknologioiden eettisyydestä. Kun rekrytoit tekoälytyöntekijän meidän kauttamme, voit olla varma, että se toimii työssään eettisesti, opetusvaiheesta aina elinkaaren loppuun saakka.

Palkkaa.AI:n eettisen tekoälyn arvot:

Avoimuus ja läpinäkyvyys

Avoimuuteen kuuluu, että tekoälyn kouluttamiseen käytettyjen datan ja algoritmien valintaan käytettävät periaatteet kerrotaan avoimesti loppukäyttäjälle. Ihmisten tulee tietää, milloin ja kuinka heidän luovuttamiaan tietojaan käytetään tekoälyn opettamisessa. Mitä itsenäisempiä päätöksiä kone tekee, sen tärkeämpiä ovat päätösten perusteiden ja koulutustiedon lähteiden avaaminen ihmisille.

Kun vaikkapa työyhteisöstä kerätään tietoja, jotka tekoäly analysoi, yhteisön jäsenten tulee saada tietää, kuinka tekoälyä käytetään ja mikä on sen tavoite. Ylipäätään tekoälyn kanssa tekemisissä olevilla ihmisillä on oikeus saada tietää asiasta. Esimerkiksi viestikeskusteluissa asiakaspalvelijoiden kanssa on hämmennysten välttämiseksi oleellista tietää, asioiko ihmisen vai chatbotin kanssa.

Vastuullisuus

Vastuullinen tekoäly on linjassa lakien ja ihmisoikeuksien kanssa, esimerkiksi niin että se säilyttää datalähteiden yksityisyyden sekä kohtelee päätöksenteon kohteena olevia ihmisiä tasa-arvoisesti. Ihmisellä on oikeus omiin tietoihinsa, joten niitä voidaan käyttää tekoälyn kehittämiseen vain hänen luvallaan. Tekoälyä ei saa käyttää sellaiseen toimintaan, joka rikkoo yksilön oikeuksia. Lähtödatan lisäksi tekoälyn itsensä ihmisistä keräämä tieto säilytetään anonyyminä.

Vastuullisuus linkittyy myös laatuun: hyvä data tuottaa laadukkaan tekoälyn, kun taas huonolaatuisesta tai vinoutuneesta datasta ei saa aikaan kuin huonoja päätöksiä. Datassa ei siis saa olla sisäänrakennettuna epäoikeudenmukaisuuksia, ettei tekoäly tekisi sen perusteella syrjiviä päätöksiä. Datan laadun pystyvät todentamaan asiantuntevat datatieteilijät tai analyytikot. 

Jäljitettävyys

Tekoälyn tekemien päätösten perustelujen pitää olla löydettävissä. Myös tekoälyn kouluttamisessa käytettävän datan alkuperän ja keräämistapojen pitää olla kehittäjän tiedossa. Tarvittaessa ihmistyökaverin tai tekoälyn kehittäjän pitää pystyä oikaisemaan tilanteita, joissa tekoälyn päätökset ovat vääränlaisia. 

Samoista periaatteista täytyy myös pitää kiinni tekoälyn koko elinkaaren ajan, ei ainoastaan kehitysvaiheessa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos tekoäly kehittyy edelleen käytön aikana kertyvän tiedon avulla, tai sen toimintaan lisätään myöhemmin uusia sääntöjä, sen kehittymistä pitää säännöllisesti tarkkailla, jotta eettiset raamit säilyvät. 

Lisätietoa eettisestä tekoälystä:

IEEE:n (Institute of Electrical and Electronics Engineers) itsenäisten ja älykkäiden järjestelmien suunnittelun eettiset periaatteet

Euroopan komission tekoälyasiantuntijaryhmän laatimat eettiset ohjeet tekoälylle

Sitran artikkeli eettisestä datan käytöstä tekoälykehityksessä

Ota meihin yhteyttä ja palkkaa tekoäly

Kiinnostavatko tekoälyn mahdollisuudet? Ota meihin yhteyttä ja kysy lisää!