fbpx

Mikä on Palkkaa.AI?

Palkkaa.AI on Orkestr.io Oy:n uusi palvelu, jonka kautta tarjoamme apua yritysten ja organisaatioiden digitalisoitumisen haasteisiin.

Tekoäly eli AI (Artificial Intelligence) on tämän päivän hypesana, mutta se ei ole pelkästään sanahelinää ja tulevaisuudenvisio, vaan jo totisinta totta. Vaikka tällä hetkellä lähinnä vain ohjelmoijat, insinöörit ja tutkijat työskentelevät suoraan tekoälyn kehittämisen parissa, AI:n sovellukset vaikuttavat kaikkien meidän elämäämme nopeasti kasvavassa määrin. Meidän mielestämme tekoälyn hyödyt pitää saada kaikkien käyttöön tekemällä siitä osan eri alojen yritysten arkipäivää.

Me Orkestr.iossa haluamme tarjota yrityksille tekoälyä rekrytointipalvelun kautta, sillä sitä tekoäly on yritykselle – kuin uusi työntekijä. Määritämme yhdessä yrityksen odotukset tekoälyn työpaikkailmoituksessa, ja myös etsimme sopivan osaajan omasta tai muiden tekoälyreservistä. Räätälöityjä ratkaisuja varten koulutamme työntekijää yrityksen erityispiirteiden tai työtehtävien mukaan.

Miksi tekoälyn rekrytoinnille on tarvetta?

Työssämme digitalisaation parissa olemme havainneet, että yrityksissä on suuri tarve prosessien ohjaukselle ja virtaviivaistamiselle sekä monessa eri paikassa hajallaan olevan tiedon analysoimiselle.

Tarve lähtee usein siitä, että organisaatiossa kerätään paljon tietoa, jota ei kuitenkaan pystytä kunnolla analysoimaan tai hyödyntämään kehitystyössä. Toisaalta voi myös olla, että omaa toimintaa ja tulosten saavuttamista olisi syytä arvioida, mutta tietoja ei ole saatavilla tai ne täytyy kaivaa hajanaisista paikoista. Työntekijöiden ajasta liian suuri osa tuntuu kuluvan toisteiseen, epämotivoivaan toimintaan. Tilausten, logistiikan tai projektien hallinnan tasapainottelu ei tahdo onnistua toiminnan kasvaessa. Järjestelyyn tarvittaisiin oma työntekijänsä, mutta palkkaukseen ei ole varaa – ja työtäkin pitäisi usein tehdä kellon ympäri ja joustavasti.

Käytännössä nämä haasteet näkyvät niin, että arjessa pyöritetään montaa monimutkaista Exceliä tai erillisiä projektinhallintaohjelmia, jotka tuntuvat tuottavan enemmän työtä kuin poistavan sitä. Toiminnasta tuotetaan aina samoja raportteja, jotka eivät paljasta kehitystarpeita tai joiden kokoaminen on hyvin työlästä. Työvuorojen tai reittien suunnitteluun kuluu paljon aikaa, ja silti virheiltä ja päällekkäisyyksiltä ei aina vältytä. Organisointi takkuaa ja menee usein ylitöiksi, kun yllättäviin asioihin pitää reagoida nopeasti.

Tekoälyllä voidaan tehokkaasti ratkaista näitä toiminnan pullonkauloja.

Tekoäly osana reilua työkulttuuria

Tekoäly ei korvaa ihmistä, mutta täydentää heidän osaamistaan. Tekoälytyöntekijä tulee työskentelemään osana tiimiä, joka myös osallistuu sen rekrytointiin. AI hoitaa esimerkiksi pieniä toistuvia tehtäviä tai järjestelee suuriakin taustalla tapahtuvia prosesseja, jotta arki rullaisi sujuvasti. Tavoite tekoälyn palkkaamisessa on, että organisaation ihmiset voivat sen myötä keskittyä niihin töihin, joissa he ovat hyviä, kuten luovuutta, todellista ihmiskontaktia ja johtamista vaativiin tehtäviin.

Meitä motivoi tekoälyvallankumouksen demokratisointi. Tekoälystä voi ja täytyy keskustella sellaisilla termeillä, jotka me kaikki voimme ymmärtää. Tekniikkajargon ei saa olla esteenä sille, että yritykset löytäisivät tekoälyn hyödyt omalle toiminnalleen. Haluamme myös tehdä vastuullista työtä, jolla on merkitys. Tekoäly lisääntyy kovalla vauhdilla, ja meillä on tahto olla mukana kehittämässä sitä niin, että eettisyys ja läpinäkyvyys säilyvät.

Missiomme on tuoda ymmärrettävä, eettinen ja elämää helpottava tekoäly kaikkien saataville.

Tutustu tekoälyrekrytointiin:

Lue lisää tekoälystä:

Janne Parkkila

Janne on väitellyt tietotekniikan tohtoriksi tekoälyavusteisesta järjestelmäintegraatiosta. Hänellä on yli 10 vuoden yrittäjätausta ja hän onkehittänyt onnistuneita dataan perustuvia digitalisaatioratkaisuja useille suurille organisaatioille.

Jannen intohimona on luoda helposti ymmärrettäviä ja käytettäviä tietotekniikan ratkaisuja, jotka helpottavat meidän jokaisen arkea. Uusimpien teknologioiden soveltaminen yritysten käyttöön on Jannen vahvuusalue. Janne paneutuu tekoälyn luotettavuuden ja eettisyyden hallintaan tuotteen elinkaaren aikana. Janne osallistuu myös yhteiskunnalliseen keskusteluun ja on muun muassa tietopolitiikan parlamentaarisen yhteistyöryhmän jäsen.

View all posts by janne@orkestr.io

Lue blogeja

Ota meihin yhteyttä ja palkkaa tekoäly

Kiinnostavatko tekoälyn mahdollisuudet? Ota meihin yhteyttä ja kysy lisää!